VIHREÄÄ, VEHREÄÄ JA VARJOISAA


Kun mäntykankaita ja varjoisia kuusikoita näkemään tottunut luonnossa kulkija osuu ensimmäistä kertaa lehtoon, on kasvien lajirunsaus pökerryttävä kokemus.

Aika kuluu kuin huomaamatta ja kaikki pitäisi nähdä heti paikalla. Jokaisen puun ja kiven takaa paljastuu jotain uutta ja mielenkiintoista nähtävää. Ja vaikka kostea lehto tarjoaakin vallan mainiot olot myös kaikenlaisille pistäville ja pureville ötököille, ei niitä innoissaan välttämättä edes heti huomaa. Pari päivää kutiavat puremat ovat sentään pieni hinta siitä, mitä lehdossa saa nähdä.

Lumi viipyy usein pitkään keväisessä lehdossa, mutta heti ensimmäisten pälvien ilmestyttyä alkaa niissä näkyä merkkejä kasvien heräämisestä, kevätpiippo ja sinivuokko ensimmäisinä. Pähkinäpensaskin on niitä ensimmäisiä kukkijoita, mutta sen kukat ovat niin huomaamattomat, ettei niitä satunnainen ohikulkija edes huomaa.

Hetken aikaa lumen häivyttyä lehto on ihmeen hiljainen ja autio, mutta mutta jos pysähdyt kuuntelemaan tarkasti, kuulet pienen pientä rapinaa ja kahinaa kaikkialta. Se on muurahaisten kulkiessaan aikaansaama ääni. Syksyisen lehtikarikkeen ja kulottuneiden heinien alla tapahtuu muutakin, kasvit alkavat heräillä ja pian kasvu pääsee vauhtiin. Tähän aikaan vuodesta lehto on avara ja valoisa, mutta kunhan pähkinäpensas, tuomi ja kuusama ovat kasvattaneet lehtensä, ei pensaikossa näe enää kuin muutaman metrin eteensä.

Kevätkukilla, kuten pystykiurunkannuksella, on vimmattu kiire kukkia ja saada siemenensä valmiiksi, sillä niille ei enää riitä valoa, kun pensaissa ja puissa on lehdet ja aluskasvillisuus on alkanut rehottaa.

Parissa kuukaudessa lehdossa tapahtuu paljon. Keväällä vielä helppokulkuinen polku ei enää keskikesällä olekaan niin helppo kulkea. Pensaiden oksat kaartuvat monessa paikassa kulkijan vyötärön korkeudelle, kivet ja pintaan nousseet puiden juuret ovat heinien kätköissä ja vahvavartinen maata myöten suikertava lillukka tuntuu vain odottavan, että varomaton kulkija kompastuu.

Lehdoissa on aina jotain uutta nähtävää, sillä kaikki kasvit eivät suinkaan ole kevätkukkijoita. Laitilan Vasikkhankaan pähkinälehdossa oleva aukio on tästä hyvä esimerkki. Ensin keväällä se on valkoisenaan valkovuokkojen kukkiessa, mitä nyt siellä täällä muutama sininen laikku pystykiurunkannusta. Keskikesän tienoilla aukio on vihreän ja violetin kirjava heinien, poimulehtien ja metsäkurjenpolvien ottaessa paikkansa. Loppukesän väri on punainen, kun tuo aukio täyttyy parimetrisistä maitohorsmista.


takaisin alkusivulle