MISSÄ MENNÄÄN NYT?

Olen ihmetellen seurannut tukiasioita ja vielä enemmän ihmettelen meidän yrittäjien vaiteliaisuutta. Olemmeko jo lyöneet hanskat naulaan ja se siitä sitten. Itse olen vuohiyrittäjä: lypsän maidot, valmistan juustot, markkinoin ja yhtenä päivänä luen lehdestä, että tuki putoaa meiltä jopa 70 prosenttia. Sanotaan, että hullu saa olla, muttei tyhmä, nyt kyllä koen olevani kumpaakin. Kysyn tavalliselta duunarilta, tekisitkö hulluna tulostavoitteellista työtä, jalostaen, työtä lisäten, jos sinulta otettaisiin palkasta noin paljon pois? Vastauksen tiedämme. Taidamme olla sellaisia viimeisiä pöllöpäitä, jotka vaan jatkaa hulluna, että näytänpä missä kaappi seisoo. On vain harmi, ettei kenenkään kukkaro kestä sitä näyttämistä, puhumattakaan puolisosta tai omista paikoista, lapsiakaan ei tahdo keritä näkemään, kun töitä vaan pitää tehdä. Helposti olemme huijattavissa, ottakaa lainaa, saatte avustusta, samalla saa kymmenien vuosien orjuuden ihan omalla halulla. Juuri kun on saanut asiat  mallilleen, niin pykälät muuttuu ja vastuuta ei ota kukaan, ketään ei voi laittaa oikeuteen, eikä ketään voi ampua.

Kyllä suomalainen tekee, vaikka olisi peräreikä metrin venutuksella, niin tunnutaan ajattelevan. Kyllähän sitä tekisi, maailmaa ei vaan valmiiksi saa  ja jossain vaiheessa tulee oma terveyskin kuvaan. Miksi nytkin vain kuttu- ja lammastiloja potkitaan? Ei kai vaan siksi, että niin sanottujen "isojen tuottajien " mielestä olemme edelleen harrastajia, leikkijöitä? Vaikka meillä olisi monisatapäinen karja, puheesta kyllä kuulee, että mitä teillä on väliä, kuka teidän tuotteita tarvitsee? Sama ajatus tuntuu olevan päättäjillä, mitä niillä on väliä, niitä on niin vähänkin, että ei väliä, vaikka ei suomessa enää lampaita tai vuohia kasvatettaisikaan. Niin ja kyllä ulkomailta saa lammasta ja vuohenjuustoa, tulee vaan mieleen se kirjoitus, kun eräs nainen taannoin kirjoitti miten ulkomailla kohdellaan esim. lampaita  ja voimme vaan miettiä missä oloissa on tehty juustot lämpimissä maissa. Puhutaan lähiruuasta, järjestetään oikein kursseja, vedotaan päättäjiin ja silti lyödään tuottajat maahan, vaikka meillä taatusti on halua toimittaa eettisestikin hyvää ruokaa. Miettikää miten  hyvät ovat meidän kuljetuskalustot, teurastamot, tarkastajat, navetat. Meillä pieni juustolakin on samalla viivalla ison meijerin rinnalla, samat vaatimukset, vaikka vaan tekisi oman karjansa maidon myyntiin. Pitää olla rekisteröity moneen paikkaan, maksaa joka puljuun erikseen ja vain siksi, että saa olla hullu suomalainen maatalousyrittäjä, kyllä on kivaa.

Tällä hetkellä pitäisi haalia peltoa, omaksi tai vuokralle, mitä enemmän, sitä parempi, vaikka velaksi. Kuvittelen muutaman vuoden ajassa eteenpäin, taas saamme lukea lehdestä, että hyvä kun hommasit, nyt lopetetaan pelloillekin maksamamme tuki, kiitos avustanne, olette ikuisesti pankin talutettavissa. Edelleen luen lehtiä ja ihmettelen, susia vaan enemmän, suojellaan kaikki, loppuu sitten maalta mukulatkin tuolla lailla luonnonvaraisesti. Isot isännät kehuvat, miten vilja on hyvää energiaa poltettuna, muistan vaan yhden pappan puhuneen, että ennen maailmansotia poltettiin viljaa ja se on nytkin huono merkki. Maatalous menee eteenpäin, emmekä saa olla jarruina, mutta pitääkö kaikkeen lähteä? Jos isämme ovat käsillään raivanneet meille peltoa, ettei meillä olisi nälkä, tuskin  he meitä haluaisivat tuntea, jos tietäisivät mitä me teemme nyt EU:n aikana. 

Kuulin keskustelun ohimennen eräästä maatilasta ennen vanhaan, jossa oli parikymmentä työntekijää kiireaikoina ja vakituiseen viisi jatkuvaa. Kahvia sai kaksi kertaa päivässä, samoin lämmintä ruokaa, eihän sellaista tilaa nykysuomessa ole, että pystyisi tuollaisen määrän palkkoineen hoitamaan, töitä kyllä olisi itsekullakin. En halua mennä köyttämään itseäni eduskuntaan, en halua lähteä traktorimarssille (vaikka kyllä se aika kivaakin voisi olla, jos joku projekti maksaisi palkan..) en halua lopettaa, kun juuri olen saanut asiat edes hiukan paremmin, en halua mennä muualle töihin, vaikka olisi helpompiakin vaihtoehtoja, kuin nykyinen. Haluaisin olla edelleen suomalainen pienviljelijä, lähiruuan tuottaja, työntekijä ilman kellokorttia, nauttia luonnon terapiasta, sillä mikä voittaisi keväällä sen tunteen kun pääsee pellolle jälleen, mikä voittaa sen tunteen, että kaikki on laarissa taas. Te tiedätte mistä puhun, te minun suuresti arvostamani kollegat, me saamme työstämme nautinnon, jos saamme kasvatettua kunnon sonneja/sikoja/lampaita/vuohia/lehmiä, onko se sitten niin väärin, että saisimme työstämme hiukan palkkaakin? Koskaan kuitenkaan meistä ei herroja saa, meille kun haisee paskakin hyvälle ja haalarit on mukavammat pukea, kuin iltapuku. Ollaan ylpeitä, mutta meidän tulisi pitää puoliamme järkevästi, että saamme tätä maata jatkossakin hoitaa..  Yksi kaikkien  ja kaikki yhden puolesta

Riitta Saloniemi ,Laitila