Olen Sari Kyrkkö Laitilasta ja työskentelen maatalouslomittajana. Perheeseeni kuuluu aviomies, kolme poikaa, kuusi koiraa, neljä kissaa ja 2007 syntynyt varsa jonka emä päätti poistua jättäen meille vain kolmen viikon ikäisen varsan.
Laitila sijaitsee 60 km Turusta pohjoiseen päin.
Meillä on siis viisi collieta ja yksi kääpiöpinseri. Koira harrastukseni on alkanut jo ihan pienestä, kun olin viisivuotias meille kotiin otettiin ensimmäinen koira.
Mieheni löydettyäni oli hänellä sekarotuinen karhukoira Pimu jonka kaveriksi otettiin sekarotuinen ajokoiraa muistuttava Terri. Näyttelyistä kiinnostuneena aloin etsiä rotukoiraa ja niinpä päädyimme Howavartiin joka otettiin Santtomin kennelistä Mynämäeltä vuonna 1991. Miska (20.02-14.06.2004) oli kaunis ja hyvin näyttelyissä menestynyt koira. Keväällä 1994 meille tuli Melika karkeakarvainen mäyräkoira Harmonian kennelistä Paimiosta.
Melikalla ( 15.12.1993-20.02.2005) teetettiin yhden pennut vuonna 1998. Melika kuului luolasukuun eikä jalostuksellisesti oltu panostettu ulkomuotoon niinpä hänen näyttelyuransa jäi vaatimattomaksi.
Kenneltoiminnasta olen aina haaveillut ja päätin käydä kasvattaja kurssin syksyllä 2005. Kurssin käytyäni hain kennelnimeä ja niinpä keväällä 2006 sain nimen Valkoniityn.
Natalia oli ensimmäinen collieni Blue Summer´s-kennelistä ja vain muutamaa kuukautta myöhemmin tuli Basso samasta kennelistä. Natalia ja Basso ovat amerikkalaista linjaa.
Kolmantena koirana meille otettiin kääpiöpinseri Castamir-kennelistä. Peppi on keskimmäisen poikani koira. Peppin kanssa on harrastettu agilityä ja nyt Peppin tytär toisesta pentueesta Aada on aloittanut agility uran todella mainiosti.
Neljänetenä koirana otin Helinän sijoitus sopimuksella Siniketun kennelistä.
Roosa tuli Dolmaris kennelistä.
Maaliskuussa 2007 meille tuli soopelipoika Unkarista, jonka ostin juuri "uutta verta" varten. Roki oli aivan kuvankaunis soopelipoika, mutta valitettavasti toinen kives ei laskeutunut ja sain hänelle aivan loistavan kodin jossa voi nauttia elämästä kotikoirana vanhemman collienartun seurana. Elokuussa 2008 tuli merleuros Unkarista.
Tarkoituksenani on teettää pentueita valikoivasti kiinnittäen eritoten huomiota koirien luonteisiin jotta saisin maailmalle mahdollisimman tasapainoisia ja sosiaalisia pentuja. Ulkomuotoa ei toki sovi unohtaa, niiden pitäisi olla rakenteeltaan kauniita ja terveitä. No, siinäpä varmaan riittää haastetta tulevaisuuteen.
Natalia ja Basso ovat amerikkalaista linjaa, mutta Helinä ja Romeo taas eurooppalaista ja Roosa sopiva sekoitus.
Meillä siis oli hevonen joka toimi siitostammana ja jalostussuuntana oli raviurheilu. Mirken Tähti syntyi meillä vuonna 1990 ja on siis varsasta asti meillä ollut.
Hän sai elämänsä aikana viisi varsaa joista ensimmäinen oli tamma, mutta se kuoli kahden viikon ikäisenä. Seuraavat kolme varsaa olivat oreja ja jo vuosia sitten päätettiin että kunhan tekee tammavarsan se jää kotiin. Viimeinen varsa oli tamma mutta varsan ollessa kolmen viikon ikäinen emä kuoli suolikiertymään.
Mirken Tähti ( 03.06.1990- 08.06.2007) oli hyvä periyttäjä tamma. Vuonna 1997 syntynyt Tähden Jojo on tienannut lähes 40000 euroa kilpailu-urallaan ja kahta seuraavaa odotetaan myös radalle Tähden Merkki s. 1999 ja Tähden Visku s. 2005. Tamma Tähden Tulimyrsky ( Tuuli) siis jää kotiin ja siitä odotamme todella paljon.