Tietoa kylistämme

Laustin, Palttilan, Salon, Sorolan ja Torren kylät sijaitsevat Laitilan keskustasta länteen reilun 10 km:n säteellä. Hyvät kulkuyhteydet takaavat mahdollisuuden hoitaa jokapäiväiset asiat vaivattomasti.
Nykyään moni hankkii elantonsa pää- tai sivutoimisesti kodin ulkopuolelta tai etätyönä. Alueella toimii myös muutamia pienyrityksiä.
Maa- ja metsätalous ovat voimissaan. Siitä kertovat vehreät peltovainiot ja laidunmaat. Alueella viljellään mm. viljaa, perunaa, sokerijuurikasta, juureksia, mansikoita, herneitä, avomaan kurkkua... Monen ohikulkijan katseet kääntävät pensasmustikka- ja kuminaviljelmät sekä kukkia loistavat kasvihuoneet kertovat erikoistumisesta. Kylissämme toimii myös maidon-, lihan ja munantuotantotiloja.

Palttilan kartano  

Salon koulu

Lapsemme saavat suorittaa "päivätyönsä" luonnonläheisessä ja viihtyisässä koulussa. Salon koulu sijaitsee Salon kylässä keskeisellä paikalla, joten koulumatkat eivät muodostu kohtuuttomiksi kenellekään. Koululle poikkeava huomaa siellä vallitsevan iloisen yhteenkuuluvuuden tunteen. Opettajat ovat luoneet kouluympäristön viihtyisäksi ja oppimiseen oivalliseksi. Vuonna 1939 rakennettu koulu on ulkoa ja sisältä aina hyvässä kunnossa, kiitos myös muun henkilökunnan. Vanhemmat pyrkivät tukemaan heidän arvokasta työtään osallistumalla koululla järjestettäviin erilaisiin tapahtumiin omaa aikaansa antamalla.
Koululle kokoontuu iltaisin kylän vanhempaa väkeä harrastustensa pariin. Myös lapset viettävät usein yhdessä vapaa-aikaansa koulun virikkeellisellä pihalla ja kerhoilloissa. Koulu on myös kyläyhdistyksen toiminnan keskus.
Salon koulun kotisivut sijaitsevat osoitteessa www.lailanet.fi/salon.koulu/ Sieltä on luettavissa mm. koulun opetussuunnitelma ja historia.

Uudet asukkaat

Viime vuosina on moni perhe perustanut kotinsa kyliimme. Avarat tontit, tilavat asunnot, turvallinen kyläyhteisö ja laadukas koulu ovat alueemme vahvuuksia. Puhdas ja kaunis luonto sekä rauhallinen elämänmeno ovat täällä läsnä joka päivä. Kuitenkin etäisyydet keskustan palveluihin ovat lyhyen ajomatkan päässä. Laitila sijaitsee myös Turun, Rauman, Euran ja Uudenkaupungin keskipisteessä, joten yhteydet niihin ovat hyvät.

Alueen historiaa...

Laustin, Palttilan, Salon, Sorolan ja Torren kylät sijaitsevat Laitilan kaupungissa, Varsinais-Suomessa Suomen vanhimmilla asuinsijoilla. Muinaislöytöjä on tehty jo kampakeraamisen kivikauden ajoilta - kuuden tuhannen vuoden takaa. Laitilan alueelta on myös löytynyt merkkejä sen aikaisista kotakylistä.

Kyläyhdistyksen toimialueella sijaitsee useita historiallisia muinaishautoja ja kalmistoja. Erikseen mainitsemisen arvoinen on Sonkkilan rautakautinen kalmisto Palttilassa, joka on lajissaan maamme edustavin. Salon kylän alueella on asutusta ollut yhtäjaksoisesti rautakauden alkupuolelta asti eli kylällä on 2000-vuotinen historia. Muiden kylien todennäköiset syntyajankohdat ovat: Palttila 800-1000-luvulla,  Lausti ja Sorola 1400-luvulla ja Torre 1400-luvun loppupuolella.

Historiallista arvoa huokuvat myös sukupolvelta toiselle siirtyneet tilat, joista useista on mainintoja jo vuoden 1540 maakirjassa. Alueelta löytyy myös perinteellä vaalittuja rakennuksia mm. Palttilan kartano (kuva sivun yläosassa).

Vahvat juuret ovat terveen kasvun perusta!