VALKOJÄRVI SYNTYY

Rautakauden alussa Valkojärven allas oli sokkeloisen merenlahden pohjukka. Esa Saaren käsityksen mukaan ajanlaskun vaihteessa muinaislahti oli vielä n. 5 km leveä, ja sinne johti mereltä kaksi väylää; merenpinta olisi tällöin ollut noin 15 metriä nykyistä korkeammalla. Noin 200-luvulla matalarantainen muinaislahti alkoi selvästi mataloitua ja rantaviiva selkiytyi. Valkojärven länsipuolelle syntyi Hankeranjärvi (nykyisin Hankeransuo ja Isorahka).

Rautakauden lopulla muinaislahti muuttui järveksi: merenlahden tilalle tuli jokien ja pienten järvien muodostama ketju. Veijo Kaitanen arvelee, että Sirppujoki syntyi rautakauden keskivaiheilla, jolloin meriyhteys Laitilaan päättyi. Valkojärvi antoi hyviä kalansaaliita koko historiansa ajan. Järven pituus oli noin neljä ja leveys kaksi kilometriä. Valkojärvi kuivattiin kolmessa vaiheessa: 1899-1905, 1934-1939 ja 1952-1960. Ensimmäinen historiallinen maininta järvestä on vuodelta 1454 muodossa Walkåjärfwi. Männäisten kynnyksen yläpuolisesta joesta on käytetty nimeä Pihmonjoki.

Matala Valkojärvi tuli jakamaan pitäjän vanhimmat ja suurimmat kylät erilleen sadoiksi vuosiksi. Jäätyneenä ja runsaan veden aikana se yhdisti, kuivalla kaudella ja kelirikon aikana se erotti. Alueen pääsatama näyttäisi olleen roomalaisajalla Soukaisten Savemäessä ja merovinkiajalla Kalannin Hallun Nohkolassa. Esa Saaren mielestä viimeistään merovinkiajalla asutusten välille kehittyi maareittejä: Seppälästä Koumaan, Salosta Untamalaan, Valkojärveltä Euraan.